Sivut

lauantai 4. huhtikuuta 2015

Sitruunajuustokakku




Pääsiäisen vieraille tarjoan tänä vuonna sitruunaista juustokakkua.
Olen vähän huono seuraamaan ohjeita ja yleensä sitten lueskelenkin muutaman ohjeen läpi ja varioin sitten oman versioni niiden perusteella.


Tässä minun toteuttamani raikas ja suussasulava kakku ohjeena:

Sitruunajuustokakku
(iso kakku)

Pohja:
1 pak. Digestive-keksejä
1prk vauvan ruokasosetta esim. Piltti mango 
0,5dl sulatettua voita

Täyte:
n. 400g maustamatonta tuorejuustoa
500g turkkilaista jogurttia
500g maitorahkaa
2 sitruunaa
1,5dl sokeria tai maun mukaan
7 liivatetta

Kiille:
3dl sitruuna-lime mehua
4 liivatetta

Tee näin:
Pingota irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi.
Murskaa keksit, lisää sose ja rasva. Sekoita tasaiseksi ja painele vuoan pohjalle.

Sekoita tuorejuusto, jogurtti ja maitorahka sekaisin.
Raasta sitruunoiden kuoret ja purista niistä mehu.
Lisää raaste ja puolet mehusta seokseen. 
Makeuta sokerilla.

Kuumenna loppu mehusta kiehuvaksi ja liota siihen liivatteet.
Sekoita norona seokseen. Kaada vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään.

Kun kakku on hyytynyt, valmista kiille kuumentamalla 0,5 dl mehua. Lisää mehuun liotetut liivatelehdet ja loput (2,5 dl) mehusta. Kaada kakun päälle ja annan hyytyä jääkaapissa vielä vähintään tunnin. Mieluummin seuraavaan päivään. 

Koristele haluamallasi tavalla esim. Sitruunan, limen tai vaikkapa persikan viipaleilla.


HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!


3 kommenttia:

  1. Nämä kakut on niin hyviä (ja kauniita, jos vaan jaksaa koristella) Meidän samantyylinen kakku jäi ilman päällyskerrosta johon olisi tullut mangososetta ja liivatetta.. Oli niin kiirus päästä syömään seuraavana aamuna :D
    Ihanaa pääsiäistä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin hyviä ettei uskalla tehdä kuin spesiaalihetkiin, viimeisestä palastakin vielä taistellaan. Söisin kyllä yksinkin vaikka koko kakun jos vyötärönympärys antaisi luvan ;)

      Poista
  2. Niin hyvää oli että tätä tehdään meillä heti seuraavaan juhlahetkeen uudestaan, kaikki tykkäsivät.
    Ja jos jättää tuorejuuston pois ja vähentää liivatteiden määrää saa huomattavasti kevyemmän kakun vaikka viikonlopun herkuksi.

    VastaaPoista

Kommenttisi ovat aina tervetulleita...